here agaaaaaaaain... en oo kerenny (jaksanu) päivitellä mitään. joulun alla oon vaa laiskotellu. niinku aina, totta puhuen. muutamia kuvia oon ottanu mut en jaksanu niitä vielä latailla saatikka tehä niille mitäään. sain kivoja lahjoja, en paljoa, mutta se ei haittaaaaa :) suurin lahja on vasta tulossa, tammikuun 5. pvä ;) (en tiiä toistanko itteeni ku en muista mitä oon tänne aiemmin kirjotellu mutta...) kun suuntaamme Thaimaahan perheen kanssa ;) jjeeee. huomenna mennään iinan kanssa tapsantansseihin hehe bailabaila whee! ..sit viikonloppuna rekikisat, jonka jälkeen uusvuos jebaaaa - sitten onki kolme pvää koulua ja lauantaina yli 10h lennolle. STOKED.
näin viimeyönä toisaalta ihanaa ja toisaalta surullista unta.... siinä oli yks mun vuosien takainen ihastus, jota oon miettiny lähiaikoina tooooosi paljon. se oli ihana nähä siitä unta, jollain tapaa, mutta sitte se myös ahisti, kun ei oo sitä kaikkee mitä siinä unessa oli. kaipaan niiiiin paljon sitä läheisyyttä ku voi vaa mennä jonkun viereen nukkumaan, olla jonkun kainalossa ja kuunnella jonkun sydämenlyöntejä. kattella leffoja yhessä, olla kahestaaan ja tuntee olonsa hyväks, rakastetuks, että susta välitetäään.
tiiän kyllä ettei näitä juttuja sais miettii liikaa, ei sais miettii liikaa sitä miks ei oo ketään toista osapuolta sun rinnalla. se tulee kun on tulevinaan, mutta kuinka hitossa ihminen on luotu niin kärsimättömäks? mä haluaisin sen kaiken nyt, juuri nyt. kaiken sen ihanan tunteen mitä siitä koko touhusta saa. miks en vaan jaksa oottaa? se sanontaki menee jotenkin että hyvää pitää jaksaa oottaa.
onko ihminen vaan niin sokee ettei huomaa sellasia tilaisuuksia eessään? mä rehellisesti en oo koko elämäni aikana ollu ihastunu ku ehkä max neljään ihmiseen. tuntuu että ne kaikki samat kiertää joka kerta mun mielissä. tällä hetkellä en osaa sanoa mitä mä tietystä ihmisestä ajattelen, koska en osaa lukee sitä itse ihmistä jotta voisin sanoa mitä se musta itsestäni on mieltä. mitä se haluais musta. haluanko mä siitä enempää kun kaverisuhdetta? osaanko mä edes olla pojan kanssa vain kaverisuhteessa etten aina aattelis enempää?
jälleen kerran, ajattelen aivan liikaa. oon overthinkingin suurkuluttaja. ahdistun vaan ku tekasen joka ikisestä mulle kohdistetusta lauseesta omia johtopäätöksiäni ja saan itteni siihe samaan ovavanpyörään että mitä mä haluan. mitä musta halutaan. oonko mä tarpeeks? ja vaikka joku sen mulle päin naamaa sanoiskin, uskallanko mä sitä uskoa, että mä kelpaan kelle vaan?