.i wanna leave my footprints on the sands of time, know there was something that meant something, that i left behind

i miss our home. i miss the views. i miss the people. homesick overload.

tätä maisemaa mulla on tällä hetkellä ihan järkyttävä ikävä. rakastan meidän kotia. rakastan meidän pihan näkymiä.

rakastan meidän ihania pikku lampia, joissa tuli varsinkin pienempänä enemmän pulikoitua. rakastan noita puita,

ja sitä, kuinka ihanasti ne auringon laskiessa antaa lampeen kauniita varjoja ja heijastuksia. tätä maisemaa mä oon

kattonu melkein 15 vuotta varmaan jo.. muutettiin tonne paikkaan sillon kun olin noin 5v. ja nyt oon 20.

alussa kun tänne päätin lähteä, ajattelin että oon minimissäni sen 6kk ja sit jos tuntuu mukavalta ni oon pitempään.

joo, musta tuntuu todella mukavalta asua täällä ja täällä on todella miellyttävää ja mieltä avarruttavaa elää.

mutta silti, mä tykkään suomesta. mä oon myös todella perhekeskeinen, mulle on tärkeetä olla lähellä mun rakkaita.

tälläkin hetkellä ja melkein koko aja muutenkin, mulla on ikävä mun veljenpoikia. mun veljiä. mun siskoa.

porukoitakin tulee ikävä helposti, ja se on myös kytköksissä ikävään meidän rakkaita perheenjäseniä, koiria kohtaan.

täällä oon huomannu sen, kuinka paljon mä oon tykästyny meidän asuinalueeseen, meidän pihaympäristöön ja mm. siihen, että on 

metsää niin paljon ympärillä. nyt kuulostan varmaan joltain luontohullulta - mutta miettikää nyt - se että sä voit vain

lähteä huonolla (tai maailman parhaalla) fiiliksellä koirien kanssa kuulokkeet korvilla keskelle metsää pitkälle kävelylenkille..

mikä voiskaan olla parempaa? joo, mä tiiän etten aio loppuelämää kotona asua.. mutta tiedän sen että sit kun on

opiskelut opiskeltu jossain hulinakaupungissa, mä aion aina palata samantapaisiin maisemiin asumaan sit kun oon iso.

sit ku oon aikuinen. sit kun alotan rakentaa perhettä. oon onnellinen et oon kasvanu rauhallisessa ympäristössä,

todella ihanissa maisemissa.. ja vaikka teininä siitä aina porukoilleen valitti että asutaan korvessa ja kaverit on kaukana -

nii kyllä mä silti nyt järkeeni oon tullu sen suhteen, et se etten päässy kaupunkipissisten (sori) seuraan häröilemään

vaan pysyttelin meidän ihanassa omakotitalossa koirien valtakunnassa metsän keskellä oman ihanan perheen kanssa 

- se on tehnyt musta tämmösen ihmisen mitä mä nyt oon. ja mä oon siitä ylpeä. 

mä oon kiitollinen mun perheestä ja siitä millasen lapsuuden ne on mulle antanut.